Harjamäki: Räpistelyä ja rentoa rullailua
20.02.2012 15:53
Reilu viikko sitten räpistelin Etelä-Pohojammaalla paikallisissa junnukisoissa 800 metriä reilusti yli kahden minuutin ja 1500 m yli 4:05. Käsittämätöntä miten kestävyysurheilussa muutoksia tapahtuu niin nopeasti. Eilen Tampereen SM-hallikisoissa sain 3000 m:llä ensimmäisen SM-mitalini joltakin muulta matkalta kuin esteistä. Tuloksena oli kolmas sija Jarkko Hambergin ja Aki Nummelan perässä alle 8:20-tuloksella. Aika sinänsä ei ole mitenkään hirveän kova, jos katsoo pelkästään numeroita ja vertaa ulkorataennätykseeni 8.07,87 ja jenkeissä juostuun halliaikaan 8:10,82. Mutta jos on selvillä taustoistani Suomen hallikisoihin liittyen niin voi todeta, että melkoisesta tasonnostosta oli kyse. Aikaisempi paras Suomessa juoksemani hallikolmonen oli viimevuotinen Helsingissä ravattu 8:31. Viime vuonna juoksin myös ajan 8:50. Noistakin ajoista ponkaisin jo huhtikuussa vitosen voimassa olevaan ennätykseeni 14:09,72.
Tammikuun pienien vaikeuksien jälkeen en laittanut kisalle sen kummempia odotuksia. Päätin vain lähteä nautiskelemaan juoksemisesta. Juoksu lähti varsin maltillisesti liikkeelle, jonka seurauksena Happo rykäisi reilu tonni ennen maalia. Vauhti kiihtyi alle 2:40 / km –vauhtiin ja siltikin meno tuntui melko rennolta. Uskoin jopa kykeneväni voittamaan kisan vielä parisataa ennen maalia. Lopussa jouduin kuitenkin päästämään Hapon karkuun ja Nummelan takaa ohitseni, kun rytminvaihtokykyä ei löytynytkään. Oma viimeinen tonnini oli noin 2:37, joka on tähän vaiheeseen vuotta tammikuun hieman heikkompaan harjoittelujaksoon ja viimeistelytreenien puutteeseen nähden tosi kovaa... niin ja vipa tonnivitonen oli kovempi kuin viikko sitten juoksemani aika.
Lisää höpinää aiheeseen ja muuhun liittyen löytyy kotisivuiltani osoitteesta: http://www.arcticsportaddicts.fi/artikkelit/joonas-harjamaki-2
- Mäyrä
Hammaslaboratorio, erikoishammasteknikko Jukka Ropponen Oy: http://www.saunalahti.fi/~pannola/jukkaropponen/

Estejuoksija Joonas Harjamäki on tekemässä läpimurtoa kansainväliselle tasolle. Viime vuonna mies paranteli ennätystään lukemiin 8:35.75 ja sillä irtosi paikka EM-kisoihin.
