Entinen kilpaurheilija, nykyinen elämäntapaliikkuja ja -kilpailija, liikunnanfilosofi ja liikuntasosiologi. Mies, joka kokee onnen hetkiä pitkillä juoksu- ja hiihtolenkeillä, eikä pidä lenkillä kuulokkeita korvissaan, vaan pohtii elämän tarkoitusta ja arvoitusta. Elämänfilosofi, jolla kesti lukea 10 vuotta yliopistossa filosofiaa ja tutkia muiden filosofien teorioita, ennen kuin ymmärsi, ettei toisten teorioita tutkimalla voi ymmärtää omaa elämäänsä ja itseään. Viihtyy yhtä hyvin Lapin tuntureilla kuin Rooman boheemikahviloissa. Antaa tänä päivänä niiden voittaa urheilukilpailuja, joille se on tärkeämpää kuin itselle.
Flow-tilaa etsimässä
16.02.2011 10:27
Blogisteja kartoitettaessa ja näiden rooleja pohdittaessa, tulimme siihen päätelmään, että jospa minä yrittäisin edustaa kestävyysurheilun syvällisempää ja filosofista puolta. Kun on sitä luontaista taipumusta pohdiskeluun ja onpa sitä muutamilla filosofian luennoilla tullut istuttua (10 vuotta neljässä eri yliopistossa, toim. huom.) sekä jokunen kirja tullut luettua. No ei siinä mitään, yritetään sopeutua tähänkin rooliin. Sallinette kuitenkin varmaan muutamia kevennyksiä aina silloin tällöin? Eihän sitä kukaan jaksa olla syvällisen pohtiva koko aikaa?Ehkä yksi syy näihin pohdiskeluihin on ollut se, ettei tämä oma ura mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Tuli pitkäaikainen jalkavamma (johon yksi lääkäri ehdotti lääkkeeksi urheilun lopettamista, no onneksi en uskonut häntä) sekä pahoja ja pitkäkestoisia ylirasitusoireita. Että on tässä ehtinyt miettimään syntyjä syviä useampaankin otteeseen. Nykyään olenkin pääasiassa elämäntapakilpailija ja -liikkuja. Ennen myös minulla oli kova voitontahto, nykyään annan suosiolla niiden voittaa, jotka haluavat sitä enemmän kuin minä. Mitä sitä suotta tappelemaan.
Ensimmäistä blogiaihetta miettiessäni, mietin että mennään sitten heti kerralla syvälle kestävyysurheilijan olemukseen. Niinpä päätin aloittaa urheilijan flow-tilasta. Näin filosofina sitä helposti sortuu kirjoittamaan romaanin jo pelkästä käsitteen määritelmästä. Mutta kun eihän tässä siihen ole tilaa, niin antaa aina niin mainion Wikipedian hoitaa flow-tilalle riittävän ytimekkään määritelmän:
"Flow (myös optimaalinen kokemus ja virtauskokemus) on psykologi Mihály Csíkszentmihályin mukaan tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa itsen tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena itsen järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (itsen kompleksisuus kasvaa). Flow'ssa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. (Csikszentmihalyi 2005, 68-73.) Mihály Csikszentmihalyin mukaan Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Flow lisää psyyken sisäistä vahvuutta ja kompleksisuutta ihmisen saadessa todellisuuskuvansa järjestykseen ja hallintaan.
Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut ko. aktiviteettiin. Csikszentmihalyi on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Flow)
Mainio teos muuten tuo Csikszentmihalyin (kuka lie äijälle nimen antanut?) kirja: Flow - elämän virta: tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu.
Olen siitä onnellinen, tai ainakin itse niin koen, että olen tuota flow-tilaa päässyt henkilökohtaisestikin kokemaan muutamaan kertaan. Muutaman kerran kisoissa ja kovissa reeneissä, kun on ollut älytön lyönti (siis itselle) päällä, eikä vaan meinaa väsyä millään. Samalla mieli on kuitenkin rauhallinen ja keho harmoniassa, vaikka hapottaa niin pirusti. Vastaavanlaisia, mutta ehkä asteeltaan hiukan syvempiä kokemuksia kokee pitkillä juoksu- ja hiihtolenkeillä. Lenkin ollessa tarpeeksi pitkä, sitä mieli vain rauhoittuu vähitellen ja hyvänolon tunne valtaa ruumiin, eikä väsymystä tunne missään. Sitä uppoaa ihan täysin omaan sisäiseen maailmaansa. Joku voi pitää näitä aivan hulluina höpinöinä, ja niinhän se voi hyvinkin olla. Flow-tila on hyvin subjektiivinen ja henkilökohtainen tila ja se täytyy ensin itse kokea henkilökohtaisesti, ymmärtääkseen mistä on kyse. Ei sitä flow-tilaa tarvitse kuitenkaan olympialaisissa välttämättä tavoitella, silloin on muutakin tavoiteltavaa. Sitä voi harjoitella vaikka kotimetsäpoluilla viikon pitkällä lenkillä ja se tulee, jos se on tullakseen?
Viimeksi olen päässyt aika lähelle flow-tilaa viime lauantain hiihtolenkillä. Oli upea aurinkoinen talvipäivä ja olin pienen flunssan jäljiltä muutaman päivän levänneenä jälleen intoa täynnä pyrkimässä ladulle. Vielä kun pohjalla oli puolen vuoden harjoittelutauko mykoplasman jäljiltä ja siitä seurannut suuri kaipaus urheilua ja treenausta kohtaan, niin pöytä oli katettu. Aluksi oli tarkoitus tehdä ihan vaan kevyt lenkki, mutta kun sukset lähtivät viemään kuin itsestään, ja mono syönnillään, niin mitä sitä pidättelemään. Fiilikset nousivat kattoon, kun pitkästä, pitkästä aikaa pystyi taas laittamaan itseään hiukan ahtaalle. Niinpä annoin mennä sen minkä pääsin reilut kolme varttia, mutta mieli oli rauhallinen ja hyvänolon tunne sen kun vahvistui. Taisivat vastaantulijat, joita tuskin noteerasin, ihmetellä tuota oudosti hymyilevää hiihtäjää? Toistaiseksi tämän talven parhaan hiihtoni hiihdin, vaikkei kello siitä tykännytkään (niin kuin vielä joskus aiemmin), keli oli nihkeä, suksissa ei ollut luistoa ja mies huonossa kunnossa ja ylipainoinen. Mutta flow-tila onkin subjektiivinen kokemus, sitä ei voi objektiivisesti kellolla mitata. Tai voihan sitä, mutta ei se kello aina tykkää näistä flow-suorituksista. Tässä teille arvon lukijat, pieni pintaraapaisu siitä, mitä flow-tila voisi olla. Tiedätte sitten mitä etsiä.
Me kestävyysurheilijat olemme siitä onnekkaita, että voimme harrastaa filosofista etsintää ja flow-tilan metsästystä myös harjoitellessamme. Toista se on lätkäkaukalossa. Siinä käy heikosti. Tai vähintäänkin vilttiketju kutsuu. Päätän tämän ensimmäisen blogini filosofi Lauri Rauhalan viisaisiin ajatuksiin:
"Filosofointi ei kuulu vain professoreille. Sitä harjoittavat kaikki ajattelevat ihmiset huomaamattaankin. Filosofisen etsinnän tulisikin olla ihmisen elämäntapa. Valmiita elämänratkaisuja juuri meitä kutakin varten ei ole olemassa. Ne on henkilökohtaisesti löydettävä. Epäonnistumisen riski ja onnistumisen ilo ovat siinä ne raja-arvot, joiden puitteissa kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Se tekee ihmisen elämästä suuren seikkailun. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta." (Lauri Rauhala 1990)
Kommentti