Foorumi: viimeisimmät

Jämi21 - XC Run

M.HEVOSKUURI.FI

mhevoskuuri
Hevoskuuri.fi nyt mobiiliversiona missä ikinä liikutkin.
>>m.hevoskuuri.fi

24 mestaria puolustaa hallimestaruuttaan

Tampereella ensi viikonloppuna 18.-19.2. kilpailtaviin Suomen hallimestaruuskilpailuihin osallistuu 24 hallitsevaa mestaria.

Erityisesti seiväshypystä odotetaan mainioita tuloksia. Seiväspatjalle laskeutuvat mm. Minna Nikkanen, Jere Bergius, Eemeli Salomäki ja Matti Mononen.

Hiekkakasaan ponnistavat mm. Tommi Evilä, Petteri Lax ja Otto Kilpi. Juoksurataa kiitävät mm. Jonathan Åstrand, Visa Hongisto, Nooralotta Neziri, Elisa Leinonen, Karin Storbacka sekä Sandra ja Heidi Eriksson.

Vuoden 2011 mestareista puuttuvat vain Jonas Hamm 1500 metriltä, Joona-Ville Heinä 60 metrin aitajuoksusta, Heikki Kukkonen 3000 metrin kävelystä, Milla Thureson 60 metriltä ja Katja Kantanen kuulantyönnöstä.

Ohjelmassa on myös pitkä aitajuoksu, mitä kahtena viime vuonna Turun ja Helsingin lyhyillä radoilla ei voitu järjestää. Vuoden 2009 mestareista Ari-Pekka Lattu on lopettanut, mutta Emma Millard juoksee Pirkkahallissa.

Neljä Suomen ennätysurheilijaa ja yksi Suomen paras tulos

Pirkkahallissa kilpailee kaksi ulkoratojen ja kaksi sisäratojen Suomen ennätysurheilijaa.

Tampereen Pyrinnön Tommi Evilä pitää hallussaan pituushypyn Suomen ennätystä 822 ja Lahden Ahkeran Jussi Utriainen puolimaratonin Suomen ennätystä 1.02.50. Pirkkahallissa Utriainen juoksee 3000 metriä.

Viipurin Urheilijoiden Jussi Heikkilä pitää hallussaan miesten 400 metrin halliennätystä 47,09 ja Someron Esan Minna Nikkanen naisten seiväshypyn halliennätystä 460. Nikkasen hallussa on myös hallimestaruuskilpailuennätys 436.

Pirkkahallissa kilpailtavalla 300 metrin radalla ei vahvisteta varsinaisia Suomen ennätyksiä, mutta kirjataan paras hallissa juostu pitkän radan tulos. Närpiön Kraftin Jonathan Åstrandin hallussa on 200 metrin paras tulos 20,87.

400 metrillä ja seiväshypyssä neljä vanhaa mestaria

Osallistujajoukko useimmissa lajeissa kattaa jokseenkin kaikki terveenä olevat suomalaiset huippu-urheilijat. Eniten kilpailijoita on 400 ja 3000 metrillä. 400 metriä juoksee 22 miestä ja 20 naista sekä 3000 metriä 21 miestä ja 19 naista.

Miesten 5000 metrin kävely on ainoa laji, mihin ei osallistu yhtäkään aiempaa mestaria ja sen osallistujamääräkin on huolestuttavan pieni. Sen sijaan miesten 400 metrin juoksussa ja seiväshypyssä kilpailee neljä aiempaa mestaria.

400 metrin mestaruuttaan pyrkivät uusimaan Jussi Heikkilä, Petteri Monni, Ilari Porkka ja Tobias Öhman. Heikkilä on ilmoittautunut myös 300 metrin aitajuoksuun, missä hän voitti toistaiseksi ainoan mestaruutensa jo kymmenen vuotta sitten.

Seiväshypyssä kilpailevat nelinkertainen mestari Matti Mononen, kolminkertainen mestari Vesa Rantanen ja kahden viime vuoden mestarimme Eemeli Salomäki ja Jere Bergius.

Eero, Kelo ja Nikkanen tavoittelevat seitsemättä voittoaan

Neljä naista tavoittelee jo seitsemättä saman lajin mestaruuttaan. He ovat Pellon Ponnen Sari Eero 200 metrin juoksussa, Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Niina Kelo kuulantyönnössä, Someron Esan Minna Nikkanen seiväshypyssä ja Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selvenius 800 metrillä.

Mukana on myös kaksi viime vuosituhannen vetreätä veteraania. Virtain Urheilijoiden seiväshyppääjä Vesa Rantanen ja Viipurin Urheilijoiden kolmiloikkaaja Mikael Inkeroinen voittivat hallimestaruuden ensi kerran jo vuonna 1997. Rantanen voitti lajinsa viimeksi 2009 ja Inkeroinen 2008.

Parhaan urheiluseuran Kultainen juoksija --palkintoa puolustaa järjestävä seura Tampereen Pyrintö, joka vuosi sitten Helsingin Liikuntamyllyssä kukisti Helsingin Kisa-Veikot yhden pisteen erolla pistein 33-32.

>>Osallistujalista

-SUL tiedotus

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä