Suunnistusliiton ja Jani Lakasen tiet eroavat
13.10.2011 15:23
Jani Lakasen ja Suomen Suunnistusliiton tiet eroavat. Kuva: Hevoskuuri.fiSuomen Suunnistusliitto on vapauttanut Jani Lakasen tehtävistään. Hän on toiminut kaksi vuotta nuorten maajoukkueen valmentajana ja valmentajakouluttajana. Lakasen työsuhteen päättäminen johtuu työsuhteen kuluessa kasvaneesta luottamuspulasta, joka kärjistyi Lakasen syksyllä julkaisemien valmennusaiheisten kirjoitusten myötä.
- Suunnistusliitolla on selkeä linja siitä, miten valmentajamme toimivat. Jani Lakanen on ilmoittanut, ettei pysty sitoutumaan työnantajansa linjaan ja toimintatapoihin, vaan hän haluaisi toimia vapaasti omalla tavallaan. Meillä on toiminnassamme paljon vapausasteita, mutta osa Lakasen valmennuksellisista näkemyksistä poikkeaa liiton valmennuslinjauksista häiritsevän paljon, kommentoi toimitusjohtaja Mika Kulmala.
Lakanen on ilmoittanut liiton johdolle, että haluaisi edelleen jatkaa valmentajana, mutta omilla ehdoillaan ja erivapauksin. Kulmala korostaa, että näin Suunnistusliitto ei voi toimia.
- Jos emme voi luottaa siihen, että Lakanen pysyy valmentajana yhteisesti sovituissa asioissa ja linjassa, johon muut valmentajamme sitoutuvat, ainoa vaihtoehtomme on, että liiton ja valmentaja Lakasen tiet tässä tilanteessa eroavat, Kulmala sanoo.
Lakanen ilmoitti jo aiemmin tänä vuonna satsaavansa jälleen henkilökohtaiseen urheilu-uraansa ja haluavansa pyrkiä Suomen joukkueeseen MM-kotikisoihin 2013 Vuokatissa. Toimitusjohtaja Kulmalan mukaan Lakasen seuraajan tilanne ratkeaa myöhemmin syksyllä. Nuorten maajoukkuevalmentajaksi on jo aiemmin nimetty Markus Lindeqvist.
- Uskon, että Lakasella on vielä paljon annettavaa huippusuunnistajana ja esimerkiksi urheilijoiden henkilökohtaisena valmentajana suomalaiselle suunnistukselle, Kulmala lisää.
-Suomen Suunnistusliitto


Kommentti
Jani esittää eroon oman näkemyksensä KSML:n sivuilla. Se on nähtävästi aika suppea ja nojaa pitkälti hevoskuurikirjo itteluun. Totuus on varmasti monisäisempi ja varmasti liiton henkilöt ovat jo pidempään keskustelleet toimintatavoist a Janin kanssa.
Tässä tapauksessa kivi ei sovi kiveen eli turha hakata päätä yhteen. Molemmat ovat omalla tiukalla linjallaan.
Valmennus on rehtiä touhua eikä se perustu mihinkään turhiin härpäkkeisiin eikä uskomuksiin ylimaailmallisi sta asioista. Siksi toivon, että tämä asia osataan laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sa.
Terkuin,
Jallu P
Tässä kyseisessä tapauksessa harmittaa eniten se hyvä, mitä Jammu on tehnyt esim valmentajakoulu tuksen eteen - ilman uskonnolisia sävytteitä. Hänestä nyt ei ole sen jatkajaksi ja vastuu siirtyy muille. Mutta toki aiheesta, koska uskon avulla valmentavan uskottavuus kärsii eikä se ole mitenkään perusteltavissa tutkimustietoon ja kokemukseen perustuvan valmennuksen kanssa.
http://o-coach.blogspot.com/2011/10/sports-psychology-workshop-in-jyvaskyla.html
Anti Patia puhuu asiaa.